Mikä ihmeen vapaus? YKKÖSTOLPPA   JYRI RAIVIO 18.8.2013



    
 

Kausi alkaa olla ehtoossa ja lukemattomat purjelennon ja muidenkin ilmailulajien aktivistit ovat saaneet lempiharrastuk- sestaan jälleen kerran mahtavia elämyksiä. Kun ulkopuoliset niistä utelevat, esiin nousee usein lentämiseen ja sen liitännäistoimintoihin liittyvä mahtava vapauden tunne.
       Kuulin sattumalta kesällä radiosta KEVYEN KESÄHAASTATTELUN, jossa jututettiin Malmilta toimivaa moottori-lennon opettajaa ja kahta lentäjää.  Toinen heistä halusi ammattilentäjäksi, mutta toinen lensi vain harrastuksekseen eikä edes tähdännyt mihinkään muuhun.       ”Se on se suurenmoinen vapauden tunne”, haastateltava vastasi, kun
toimittaja kysyi, mikä lentämisessä on parasta.
       ILMAILU-LEHTI taas haastatteli keväällä Ilmailuliiton uutta toiminnanjohtajaa, jolla ei ennen tähän työpaikkaan tuloaan ollut
mitään kokemusta ilmailusta eikä sen
harrastamisesta.  Hän aloitti kokemusten
keräämisen tandem-laskuvarjohypyllä ja hehkutti lehdessä ansiokkaasti, kuinka suurenmoinen vapauden tunne oli vallannut mielen hyppykoneen jäädessä taakse.
        
Vastaavia näkemyksiä on kuultu useissa muissakin yhteyksissä.  Ilmailun harrastaminen on hienoa, koska se tarjoaa ihania vapauden tunteita.  Saa lentää paikasta toiseen vapaana kuin taivaan lintu.
      Tällainen näkemys LOUKKAA TAIVAAN LINTUJA samalla tavalla kuin kotkia loukkaa niiden vertaaminen mäkihyppääjiin.  Lintumainen vapaus on täydellistä utopiaa ballistisella radalla korkeintaan muutaman kymmenen metrin korkeudessa räpistelevälle ”mäkikotkalle”.  Se on toteutumaton haave myös ilmailun harrastajalle.

   
    LASKUVARJOHYPPÄÄJÄN ”vapautta” rajoittaa painovoima.  Se tuo hyppääjää tonttia kohti huimalla vauhdilla.  Vapaassa pudotuksessa voi tehdä joitakin temppuja, mutta toimintasäde mitataan muutamissa kilometreissä ja ”vapaus” on parhaimmillaankin ohi muutamassa minuutissa (kuten edellä olevasta ehkä huomaatte, itse en ole koskaan hypännyt laskuvarjolla).

        PURJELENTÄJÄN vapautta rajoittaa ennen kaikkea sää.  Eipä äkkiseltään tule 
mieleen mitään muuta harrastusta, joka olisi niin täysin sään armoilla kuin purjelento, ennen kaikkea sen kiehtovin muoto eli matkan lentäminen. 
        Ja kaikkien ilmailijoiden vapautta rajoittaa AINA KASVAVA BYROKRATIA.  Et saa
lentää sinne, et saa huoltaa omaa konettasi, sinun pitää täyttää jos jonkinlaista lippusta ja lappusta.  Itse lopetin moottorilennon Malmilta jo 30 vuotta sitten, lähinnä sen vuoksi, että se muutaman sadan tunnin jälkeen oli lähinnä tylsää eikä hinta-laatu-suhde ollut lainkaan kohdallaan.  Nyt kylmä hiki nousee otsalle pelkästä ajatuksesta, millaista Malmilta lentäminen nykysäännöin mahtaisi olla.
       PURJELENTOA olen jatkanut, verrattain aktiivisestikin.  Syitä on useita.  Jokainen pursilentokeikka on aina uusi haaste, purjelento suomalaisen kesämaiseman yllä on kerran toisensa jälkeen huikea esteettinen elämys, kentillä touhuava, valitettavasti vain yhä harveneva lentäjäjoukko on mahtavaa porukkaa ja harrastuksen hinta-laatu-suhde on yhä kohdallaan.
       Mutta antaako purjelento ainutkertaisen, lintumaisen vapauden tunteen vaikkapa silloin, kun kaarrat kolmimetrisessä nostossa yhdessä haukan kanssa?  Höpö, höpö. Haukka tempaisee noston keskustaan ja lähtee liitämään ihan minne haluaa, vaikkapa suoraan Helsinki-Vantaan massiivisen laajan lähestymisalueen pyhään ilmatilaan.  Sinulle sellainen vapaus on koskaan toteutumaton haave.