Kahdentoista maailmanmestaruuden tarinat  YKKÖSTOLPPA 11.3.2013  JYRI RAIVIO

1. SKY FULL OF HEAT   2. KAIKKIHAN YKÄSTÄ PITÄVÄT    

2. KAIKKIHAN YKÄSTÄ PITÄVÄT



Jos ei Sebastian Kawa ehkä ole korttelin suosituin kaveri, nyt 67-vuotias George Lee on sitä varmasti.  Harvoin olen tavannut niin sympaattista tyyppiä kuin se hontelo RAF:n Phantom-pilotti, joka ilmaantui MM-esikisoihin Räyskälään kesällä 1975 (Kawaa tosin en ole tavannut).  Suomessa häntä kutsuttiin kotoisasti Ykäksi.
        George Lee Kestrel  19:lla ja hänen kumppaninsa Bernie Fitchett isolla ASW-17-koneella osoittautuivat huippuluokan kuskeiksi. Bernien monet muistavat myös muusta.  Hänhän lensi yhden tehtävän teline alhaalla ja kun asiasta hänelle loppuliu’ussa huomautettiin, hän veti pyörän sisään ja laski mahalleen.  Lisäksi hänen avustajansa herättivät kentällä laajasti kateutta.
        Lee oli kotoisin vaatimattomista, jopa traagisista, oloista.  Hän kertoo kirjassaan yksikantaan kotikylänsä elokuvateatterin koneenkäyttäjästä, joka säännöllisesti käytti häntä pikkupoikana sukupuolisesti hyväkseen.

        Palava halu taivaalle auttoi Georgen ilmavoimiin, ensin mekaanikoksi ja sitten lentäjäkoulutukseen.  Sitä kautta hän tutustui myös purjelentoon ja jäi heti 
koukkuun, vaikka ensimmäinen keikka vesisateessa keväällä 1963 kesti vain kolme minuuttia.
    
    Vuonna 1971 eli 26-vuotiaana George lensi kahdet merkittävät tyypit.  Toinen kone oli RAF:n kaksimoottorinen Phantom II-hävittäjä, toinen Libelle, ensimmäinen hänen lentämänsä lasikuituinen purjekone.  Kolme vuotta myöhemmin hän voitti ensimmäisen Britannian mestaruutensa ja seuraavana vuonna ohjelmassa olivat Räyskälän esikisat.  George veti hienon koneensa sinne vasta vähän aiemmin ostamallaan neuvostoihmeellä eli Mossella.  Avustajina olivat norjalainen vaimo Maren ja Georgea kautta menestysvuosien avustanut ilmavoimien mies Albert Johnson.
        Kirjassaan Lee ihmettelee Suomen kirkasta ilmaa ja maisemaa, jossa ensi katsomalta ei näkynyt muuta kuin metsiä ja järviä. Ohjaamossa hän ei paljon kummastellut vaan voitti koko kisan.
        Treeni kannatti, sillä hän voitti AS-W 17-koneella avoimen luokan myös Räyskälän varsinaisessa MM-kisassa ennen kahta puolalaista.  Erikoispalkintona oli väri-tv, mikä kuitenkin kalpeni vakioluokan voittajan, Australian Ingo Rennerin saaman PIK-20-purjekoneen rinnalla.
        Mestaruus toi kuitenkin Georgelle merkittävästi huomiota kotimaassaan ja kutsun votkatehtaan sponsoroimaan Smirnoff-derbyyn Yhdysvaltoihin seuraavana vuonna.  Kisaa lennettiin halki mantereen.  George oli toinen Ingon jälkeen.

        George uusi avoimen luokan mestaruutensa kaksissa seuraavissa MM-kisoissa Ranskan Chateaurouxissa ja Saksan (silloisen Länsi-Saksan) Paderbornissa.  Seuraava yritys Hobbsissa 
USA:ssa 1983 ei enää onnistunut.  George  oli kymmenes kisassa, jonka voitti kukas muu kuin Ingo Renner.  Hänelle maailman- mestaruuksia on kertynyt neljä kappaletta.
        Tripla-maailmanmestaruus  teki Leestä kuitenkin kotimaassaan eräänlaisen julkimon.  Hän lennätti purjekoneella prinssi Charlesia, lounasti kuningattaren ja prinssi Philipin (joka on Britannian purjelentoliiton BGA:n suojelija) kanssa ja sai aatelisarvon.  Hänet kutsuttiin Barron Hiltonin ranchille (jossa ovat muuten vierailleet myös herrat Antti Lehto, Martti Koivula ja Markku Kuittinen).
        Purjelento auttoi myös uran ja kotimaan vaihtamisessa.  Tunnettu pursipilotti Tug Willson lensi Hongkongissa Cathay Pacificilla ja auttoi Georgea pääsemään yhtiöön RAF-uran jälkeen. George asui Hongkongissa  15 vuotta ja päätti uransa Cathaylla vuoden 1999 alussa Boeing 747-jumbojen kapteenina ja tarkastuslentäjänä.
        Seuraava osoite oli Queenslandissa Australiassa.  Leet ostivat maatilan ja raivasivat sen maille kiitotien.  George koulutti useiden vuosien ajan nuoria kisapilotteja Nimbuksellaan kunnes lopetti lentämisen syksyllä 2011.  Nyt aikaa kuluu muun muassa seurakunnan touhuissa.  Sekä George että Maren Lee ovat syvästi uskonnollisia.
        George Leen 180-sivuinen muistelmakirja ei – toisin kuin Sebastian Kawan paksu teos - anna paljonkaan käytännön vihjeitä niille kisapiloteille, jotka haaveilevat samanlaisista voitoista.  Se on kuitenkin konstailematon lentäjän elämäntarina, yhtä sympaattinen kuin kirjoittajansakin.