Vain kurjet lentävät enää  NÄKÖRADIO EFRY 23.9.2013vh

1  VAIN KURJET LENTÄVÄT ENÄÄ  2  JOS NYT NEKÄÄN


Vain kurjet lensivät viikonloppuna 21.-22.9. Räyskälässä, siltä näytti.  Toki lauantaina kelissä ei ollut hurraamista kenenkään kannalta, sillä vasta illalla pilvet väistyivät, antaen hieman toivoa purjelentämisestä sunnuntaina.   Sunnuntaiaamuna ennusteet olivat melko yksimielisiä siitä, että keskipäivällä saattaisi olla lyhyt  jakso lentokelpoista.  Ja yhtä yksimielisiä siitä, että iltapäivän keli kehittyisi nopeasti kuuroiksi asti.
        Aamulla pilvisyyden videoseuranta Cafe 26:ssa näytti suurimman osan ajasta mustaa.  Mitäs tämä  tämmöinen oikein, eikö se taaskaan toimi...?  Ai niin, ollaan syksyssä, ja ruudun kuuluukin olla pimeänä jonnekin aamuseitsemään saakka.  Tarkemmin en osaa sanoa, kun en seuraa asioita siihen aikaan kellon kanssa.
        Piti oikein katsoa valtakunnan päälehdestä, että milloin se aurinko nousee.  Ei nouse, jos Hesariin on  uskomista.  Kumma juttu, tulee mieleen kun selaa lehden muuta uutisantia.  Tässä nyt olisi mahdollisuus julkaista yksi myönteinen uutinen: aurinko nousee silloin ja silloin.  Hesarissa aamu sarastaa vain Risteävien kujien murhatarhassa; siis jossain videopelissä.  Ehkä se ei oikeassa elämässä enää nousekaan.
Onneksi on olemassa kaikkitietävä verkko:
http://www.moisio.fi/taivas/aurinko.php?paikka=&dy=23&mn=09&yr=2013
      Kyllähän se Cafe 26:n ruutukin muuttui valoisaksi, kun jaksoi odottaa, mutta ei pilvitilanteen osalta: ihan heti taivas ei ollut selkenemässä.  Oli parasta odotella, jos hautoi
lentoajatuksia, mutta toisaalta viisainta avata
hallinovetkin jo valmiiksi, jos aikoi ehtiä siihen kapeaan rakoon, jossa mahdollisesti pystyisi lentämään purjelentoa.
        Itselläni oli jo vaihtoehtoinen ohjelma mietittynä, pajujen kitkemistä baanalta, joten hallinovia ei ollut tarpeen availla.  Lauantaina olin saanut aikaan pieniä läjiä pajumättäitä 12:n rullaustien varteen,  ja ainakin ne oli korjattava pois.  Lopun päivää oli tarkoitus jatkaa siitä, mihin männyntaimitalkoissa  08:lla oli päästy viikkoa aikaisemmin, siis jostain 26:n puoliskolta pääradan ja metsän välistä.   Tarkastuksessa sieltä oli vielä löytynyt männyn lisäksi koivua ja pajua, lapiohommiksi asti.
        Sinne saakka en päässyt, sillä kakkostuulipussi oli määrä kaataa sunnuntaina, ja valmistaa sen ympäristö niittokuntoon.  Pitkään vähäisellä lentokäytöllä olleelta alueelta väistämättä löytyisi isojakin pajumättäitä, ihan riittävästi 3/4 työpäiväksi.
        Toista päivää pajuja esiin kaivaessa aikaa oli ollut miettiä, mikä niiden järkevin käsittelytapa voisi olla.  Niihin verrattuna männyntaimet alkoivat tuntua todellisilta ystäviltä: isompia niistäkin kannatti kyllä irrotella lapiolla alkuun, mutta yleensä juurten mukana ei pahemmin multaa noussut.   
        Ehkä selkeää vastausta pajuille ei ole
olemassakaan: riippuu vähän paikasta ja tilanteesta.  12:n rullaustien  viereinen oja olisi oikeastaan kaivettava kokonaan auki, pajuineen ja risuineen, ja täytettävä sitten  hiekalla.  Mutta koska sellaiseen ei ole resursseja, eikä aikaakaan ennen ensi kesän kisoja, riittäisi, että pensaidenvarret saisi piilotettua näkymättömiin.  Niitä voisi sitten eliminoida vähitellen myöhemmin, sitä mukaa kuin ne putkahtaisivat
 uudelleen näkyviin.      
        En kadu sitä, että kaivoin pahimpia pajumättäitä urakalla, siitäkin huolimatta että helpompi ratkaisu ehkä tulevaisuudessa on, ja olisi voinut olla nytkin, riittävän säännöllinen niittäminen.  Pahimmat  vanhoista ja isokokoisista juurakoista versoneet pajut kannattaa edelleenkin korjata pois, renkaita rikkomasta, mutta jos säätiön käyttöön saadaan entistä tehokkaampi niittokone, pienemmät  pajut olisi voinut jättää koneelle; niin kuin kannustava mielipide talkoiden jälkeen Cafe 26:ssa kuuluikin.
        Mutta mitä ne kurjet tähän pajujen kiskomiseen kuuluvat?  Kenttätalkoiden hyviä puolia on raitis ilma ja mahdollisuus seurata ilmaliikennettä ilman suuria intohimoja.  Tai no, koskako kurkien "nenäsointinen törähtely" (Lars Jonsson: Euroopan linnut) ei herättäisi vähintäänkin lieviä  kaukokaipuun tuntemuksia, varsinkin näin syksyllä, kun ne ovat menossa etelään.  Vajaan sadan kurjen parvi kaartamassa termiikissä kentän vieressä oli, paitsi päivän kohokohta, se näky, joka sai  miettimään uudelleen niitä hallinoviakin; ainakin kahden pajumättäällisen.
        Taisi siinä ohessa jokunen multisylinterinen inisijä ja mörisijäkin olla liikkeellä, mutta niillähän ei suurta uutisarvoa ole eivätkä ne herätä intohimojakaan, ainakaan niin kauan kuin ne nousevat ja laskevat siellä missä kuuluukin; ja telineet alaskäsin.
    
        Tuon edellä mainitun lintuklassikon mukaan pesimäpaikalla kurkipari huutelee duettona "kurrui-krro, kurrui-krro".  Ennen kuin sitä taas saa kuulla, menee pitkä tovi.  Mutta ei masennuta ainakaan vielä, sillä ovathan viikon päästä ne legendaariset Sikajuhlat.