Opeta ja opi lentämään  MARKUS KÄRKI 26.1.2015

Vuoden 2014 opettajakurssilaiset: Esko Rantanen, Ville Runtti, Markus Kärki, Markus Hatakka ja Pekka Hänninen   kuva Vesa Lappeteläinen (kurssin opettaja)

Opettajan päivä takapenkillä kuluu nopeasti.  Kurssin lennot ovat lyhyitä, mutta lentojen väliset tauot maassa vielä lyhyempiä.  Ennen lentoonlähtöä käymme kuitenkin harjoiteltavat asiat vielä kertaalleen läpi oppilaan kanssa.

Annan oppilaan tehtäväksi ohjata lentoonlähdön, mutta pidän kättäni ohjaussauvan takana siltä varalta, että oppilas yrittää vetää koneen liian ylös. Kun olemme puiden latvojen korkeudella, kysyn oppilaalta, mitä hän tekisi, jos köysi irtoaisi.  Lähestyessämme irrotuskorkeutta pyydän oppilasta hoitamaan irrotuksen ja jään tarkkailemaan, muistaako oppilas tarkastaa ilmatilan ennen kaartoon lähtöä. 

Takapenkiltä näkee paljon: oppilaan ohjatessa opettajalla riittää aikaa katsella ulos ja havaita pilvenhattarat, maastonkohdat ja termiikeissä leikkivät linnut.  Opettaja voi helposti hämmästyttää oppilastaan pyytämällä kaartamaan 10 astetta oikealla ja ilmoittamalla, että kohta nostaa kovaa.  Toisinaan opettaja hämmästyttää myös itsensä, kun hyvältä näyttänyt paikka ei sitten toimikaan.



HARJOITTELIJAPAHVI TASKUUN JA ENSIMMÄISELLE KURSSILLE

Ensimmäiselle kurssilleni Polyteknikkojen ilmailukerhossa osallistui kolme oppilasta. Aloitimme kahden viikon mittaisen intensiivijakson kesäkuun alussa, heti kun ilmailuviranomainen oli myöntänyt minulle opettajaharjoittelijan lupakirjan.
    
    Jakson aikana oppilaat työllistivät opetta- jaansa varsin kiitettävästi, vaikka sää ei kurssia


suosinutkaan.   Käyttämällä kaiken lentokel-
poisen
 ajan hyväksemme, edistyimme kohtuullisesti. Intensiivijakson jälkeen jatkoimme kurssia viikonloppuisin, ja noin kahden kuukauden kuluttua kurssin alusta kaikki oppilaat läpäisivät lentokokeen lähes peräkkäisinä viikonloppuina.
        Purjelentokurssi maksaa nykypäivänä tuhansia euroja ja vaatii satoja kentällä vietettyjä tunteja. Nämä vaatimukset karsivatkin tehokkaasti pois epämotivoituneet oppilaat.  Kaikille kurssilaisille on yhteistä valtava halu päästä lentämään.  Opettaja pääsee katsomaan aitiopaikalta, kun oppilas toteuttaa unelmaanesa.  Plussaa on vielä se, että tuo aitiopaikka sijaitsee näköalakonttorissa kumpupilven alla.
        Kokemukseni lennonopettajan hommasta ovatkin lähes pelkästään positiivisia.  Olen jopa hieman yllättynyt, sillä peruskurssin vetäminen ei ole monessa kerhossa mikään halutuin tehtävä.
Liekö opettajapulaan syynä yleinen leipääntymi- nen, kun sama pieni porukka joutuu järjestämään kurssit vuodesta toiseen kesälomansa uhraten.
        Minulle opettaminen on ollut uusi, mielekäs tapa harrastaa purjelentoa.  Peruskoulutuksessa jokaisella lennolla on selkeä tavoite ja tunteja (tai ainakin keikkoja) kertyy vaikka keli ei olisi
raivoisaa.

OPETTAJAKURSSI:  MIELIKUVAHARJOITTELUA
JA INTENSIIVISTÄ LENTÄMISTÄ


Opettajakurssi on melko lyhyt, reilun viikon mittainen paketti.  Tuona aikana opeoppilaan päähän taotaan yksinkertainen malli, jonka avulla lähes kuka tahansa oppii ohjaamaan purjelentokonetta.
        Kurssin aikana opeoppilaan voi löytää esimerkiksi istumasta kannon nokasta opettamassa lentämistä mielikuvitusoppilaille.  Hyvien esimerkkisuoritusten näyttäminen vaatii opettajalta kykyä ohjata konetta ja puhua samaan tahtiin, koska lentäessä asiat tapahtuvat nopeasti, eikä
sanojen hakemiseen tai ylimääräiseen jaaritteluun
ole aikaa.
        Esimerkkisuoritusten näyttäminen, sopivan vaativat harjoitteet ja hyvä palaute ovat opettajan osuus oppimisprosessista.  Oppilas oppii tehdessään ja harjoitellessaan itse, ja opettajan tehtävä on tällöin olla häiritsemättä, kunhan tilanne ei kehity liian jännittäväksi.

        Usein sanotaan, että opekurssilla oppii lentämään, mutta olen sitä mieltä, että oppilaiden
kanssa lentäminen opettaa enemmän.  Opettajan
on
ensiksi tehtävä aina ensin itselleen selväksi, mitä tapahtui, ja vasta tämän jälkeen voi antaa palautetta oppilaalle.

TAITOTASON ARVIOINNISSA KOKEMUKSESTA
ON APUA


Ainakin ensimmäisellä omalla kurssilla vaikeinta opettamisessa oli oppilaan taitotason arviointi: Koska oppilas on valmis yksinlentoihin tai lentokokeeseen?  Entä kuinka korkealle vaatimustaso tulee asettaa?  Näissä kysymyksissä kokeneempien lennonopettajien vinkit olivat suureksi hyödyksi.
        Termiikkikaartoon lähtiessä lanka voi olla vähän poskellaan, ilmatilan tarkastus unohtua ja oppilas voi tehdä kaarron liian aikaisin, ennen termiikin ydintä.  Tässä tilanteessa voi olla viisainta huomauttaa ainoastaan tärkeimmästä asiasta, jotta se varmasti jäisi mieleen.
        Jännittävin tehtävä on ehdottomasti oppilaan yksinlentojen valvominen, vaikka oppilas toki osaa kaiken tarpeellisen, ennen kuin lupa yksinlentoihin irtoaa.
        Eräällä yksinlennolla koetin kysellä radiolla oppilaan kuulumisia, mutta vastausta ei kuulunut. Kului tunti, ja maassa radion kanssa seisoessa opettaja tunsi itsensä hyvin avuttomaksi.  Lopulta oppilas kuitenkin teki tyylikkään laskun.  Tunnetusti valikoiva radiohäiriö voi iskeä parempaankin radioon, kun kone pitäisi saada alas seuraavaa lentäjää varten, mutta tässä tapauksessa häiriö taisi olla aito.
        Oppilaan onnistunut yksinlento on opettajallekin palkitseva kokemus, ja viimeistään yksinlennettyään oppilas voi kutsua itseään purjelentäjäksi.


kuva J.P. Purje